keskiviikko 7. elokuuta 2013


MORJENSTA!

On kyllä pitkä aika siitä kun viimeksi kirjoitin. Kerääntyi niin paljon tarinoita että kasvoi aivan kynnys kirjoittaa, mutta pitää nyt yrittää jotakin kuvien kautta kertoa.

Viimeksi kun kirjotin niin olin menossa Noosaan. Vietin siellä kuukauden. Ensin olin viisi päivää leppoisassa hostellissa rannan vieressä, ja yritin etsiä töitä. Sain työpaikan bussikuskina hostellista, jonne piti sitten muuttaa. Ehkä paras titteli ikinä muuten, bussikuski. Vasemmalla puolen tietä ja oikealta etupenkiltä. Vilkku oli myös väärällä puolella. Sitä hommaa tein loppuaikani Noosassa. Bussi oli pieni mutta välillä siellä oli 20 henkeä. Oli mukava toivottaa ihmiset tervetulleiksi Noosaan ja esitellä paikkoja ja höpötellä joutavia.




Noosassa oli hyvä surffata kun aallot olivat helpompia mutta kuitenkin välillä hulluja. Harmi en saanu koskaan ketään kuvaamaan surffausta ja möin laudan Noosan jälkeen, kun olin matkalla pohjoiseen ja siellä ei pysty surffaamaan.


Ylhäällä olevassa kuvassa takana oleva Matteo oli toinen bussikuski ja edessä Kanadalainen Nick, jonka kanssa soiteltiin ja lauleltiin joka päivä, ja ystävystyttiin aika hyvin. Pistänpä videon siitä kun tavattiin, se oli naapurissa ja juoksin sinne kun kuulin kitaraa, ja kas:


Sitten täräytin yhtäkkiä Frasier Islandille. Ajettiin nelivedoilla ja uitiin puroissa ja järvissä. Hieno paikka, maailman suurin hiekkasaari. Seuraavat kuvat on sieltä.


Sitten olin saanut Noosasta tarpeekseni. Lähdettiin Nickin ja kahden muun ukkelin kanssa ajamaan kohti kesäkurpitsafarmia. Matkaa sinne oli 1300km ja kartassa se oli vaan pieni pätkä. Australia on iso maa, täällä sen tajuaapi. Isompi kuin Eurooppa.

Saavuttiin perille farmille ja oltiin kesäkurpitsoita poimimassa. Työ oli aivan tajuttoman rankkaa, ei kerennyt edes oikein kuvia ottamaan ja illalla maattiin reporankana. Vähän kerettiin kuitenkin istuskella:

Sitten kävi tajuttoman huono säkä. Toisen työpäivän jälkeen pomo kutsui kaikki keittiöön ja sanoi: "Puolet porukasta lähtee nyt. Ei ole tarpeeksi kurpitsoja poimittavaksi, sori" No ei kai siinä, otettiin taksi lähimpään pieneen kylään, josta soitin sitten saksalaiselle Niklakselle. Hän sanoi että on Airlie Beachillä, joten otin ensimmäisen bussin sinne. Olin siellä viikon. Ensimmäinen paikka, jossa en päässyt mereen, en surffaamaan enkä mitään. Pelkästään laguunille virkistäytymään. Tuntui oudolta! Kuvia airlie beachilta:



Airlie Beachiltä lähdettiin viideksi päivää Magnetic Islandille. Mentiin sinne Niklaksen kanssa. Onneksi mentiin! Oli nimittäin TAJUTTOMAN upea paikka. Nukuttiin pienissä hökkeleissä, ja oven kun aukaisi, saattoi pikkukenguru kököttää oven edessä - yöllä saattoi kuulla krokotiilin ääntelyä viereisestä aitauksesta. Käytiin vaeltelemassa ja nähtiin upeita paikkoja, nähtiin myös koala nukkumassa pentunsa kanssa ihan alaoksilla, melkein pystyi koskettamaan, muttei haluttu häiritä unia ;) Ja käärmekin nähtiin :D Kerrankin on vähän enempi kuvia, seuraavat siis Magnetic Islandilta:

Koala lifestyle
Horseshoe Bay ja mielettömät auringonlaskut!
Hostellin altaalta

Sitten oli aika lähteä itärannikkoreissun viimeiseen paikkaan, jossa ajateltiin käydä - Cairnsiin. Ai että, kauankohan edes olin siellä. Varmaan kuukauden! :D Upein juttu siellä oli ehdottomasti Great Barrier Reef eli Suuri Koralliriutta. Käytiin siellä snorklaamassa yksi päivä. Oli niin henkeäsalpaavat näyt, että kun ekan kerran hyppäsin veteen, meinasin hörppiä vedet keuhkoihin :D Mielettömästi kaloja, joita ei tunnistanu, ja tosi iso barrakuda uiskenteli vieressä ja upeita värejä ja paljonpaljon kasveja. Harmittaa, ettei ollut kunnon kameraa, mutta jotakin kuitenkin!
  Sattui myös hauska juttu kun viereiseen huoneeseen tuli kolme suomalaista. Vuokrattiin päiväksi auto ja lähdettiin käymään Port Douglasissa ja Cape Tribulationissa. Ei voi taas sanoa kuin että mielettömiä paikkoja. Jotain kuvia mulla varmaan on jossain koneen uumenissa mutta välillä tuntui että turha edes yrittää kaikkea kuvata..
Tätä ei pidä unohtaa mainita. Vietin Cairnsissa juhannusta ruotsalaisten kanssa :D tanssittiin juhannussalon ympärillä ja laulettiin ruotsiksi "pienet sammakot ne lystikkäitä on"
Tätä me tehtiin paljon. BARBEQUE!!!! Niin aussi-asia kun olla ja voi.

Cairnsin laguunilta

Cape Tribulation

Port Douglas ja pitkästä aikaan MEREEN UIMAAN!

Poikien kanssa skeitattiin. Otettiin myös riksan vaunusta kiinni ja huideltiin pitkin kaupunkia, kyllä oli mukavaa!!



Cairnsissa tuli tenkkapoo. En oikein tiennyt minne menisin seuraavaksi. Lähtö länsirannikolle oli mielessä mutta päätin etsiä farmityötä. Sain muutaman tarjouksen ja päätin lähteä hevosfarmille.

Otinkin sinne lähdön heti seuraavana päivänä: lensin Brisbaneen ja sieltä bussilla muutama tunti keskelle ei mitään. Paikkaan nimeltä Wondai. Ja sieltä jonnekin peräkylälle. Tajuttoman pitkä matka.
..etäisyydet on saanut ihan uudet suhteet tässä neljän kuukauden aikana.

Hevosfarmi. Tällä hetkellä tuntuu että koko elämä on pelkkää hevosia.

Ihan sama mitä - jos katsotaan elokuva niin se on hevosista tai jos leivotaan synttärikakku niin kuorrutus on hevosen kuva. Hevoset on kyllä mahtavia eläimiä ihan oikeesti!

Työn titteli oli handyman/groundsperson/nanny. Eli oikeastaan mitä tahansa ne tahoo mun tekevän täällä. Nauratti kaverien kanssa Cairnsissa että mitenköhän selviän korjaushommista ja ostettiin iso tee-se-itse -korjauskirja. Sitten olin valmis. Voin korjata mitä vaan ja asentaa ikkunat. Tarvii vaan kattoo kirjasta. Hehe!

No kirjaa ei ole tarvinnut. Elämys on ollut tämä aika täällä farmilla.

Ymmärrän jotakin myös hevosista nyt, ja siitä miten ne reagoi energiaan ja ovat spirituaalisia eläimiä. Ei varmaan joidenkin mielestä. Täällä on jotain 30 hevosta, iso läjä lehmiä, kaksi lammasta, seitsemän koiraa, kaksi kanaa ja kaksi ankkaa. Ja paljon hämähäkkejä, älyttömästi.

Käytiin raveissa!
Tästä myö suahaan veet. Pelloilta laskee tämä vesi eli saattaa olla vähän hevosen ja lehmän kakkia suihkuvedessä, tai saattaa olla olematta. Minun puolesta saa jäähä arvoitukseksi.
Mikäs sen mukavampaa ku hajottaa rakennus.
kurmee
Literally horseface. On niillä kyllä liikkuvuutta huulissa!

Käytiin kattoon isäntäperheen lasten koulujenvälisiä. Ne oli pellolla.


Tämä paikka särki sydämen. Teki taas mieli tehdä Into The Wild ja lähteä jonnekin omavaraiseksi.


Ei tehty into the wildejä :/

Näin emun kylällä


oho eikö tämä oo sama kuva toisen kerran :D

Jeps jeps. Eiköhän tähän oo hyvä lopettaa tältä erää! Oon vielä varmaan viikon tällä farmilla ja lähden johonkin päin sitten viettämään loppuaikaa.

Kohta Suomeen :(

Tekis mieli jäähä

Kun menen Suomeen, toivon että osaan elää elämää niinkuin matkaillessa tekee.

Jokainen sekunti on tärkeä koska ei halua tuhlata hyvää aikaa Australiassa. Niinpä tämäkin blogi on jäänyt kirjoittamatta ja monet kuvat ottamatta, kun koneella ei jaksa istua. On niiiiiin paljon tehtävää, mennä vaikka ihmettelemään jotakin pientä hienoa paikkaa. Vaikka puuta. Toinen asennejuttu on se, että me kaikki ollaan matkaajia. Ei ole yksi elämä täällä ja yksi elämä siellä Joensuussa tai Pyhäjärvellä tai missä lieneekään, vaan on vain paikka jossa päätämme pysyä vähän pitemmän aikaa.

Paikat, tavarat ja kaikki ovat väliaikaisia. Jotkut asiat vain tuntuvat siltä, että omistamme ne ikuisesti.